tiistai 18. kesäkuuta 2013

Foto-Orivesi ryhmä


                                                                                                                                                             Kuva: Jussi Valkeajoki
 Kuvassa Tom, Timo, Kari ja Jussi


Orivedellä majailee lukuisa määrä valokuvauksesta kiinnostuneita paikkakuntalaisia ja osa heistä on verkostunut Facebook Foto-Orivesi ryhmään . Avasimme neljän ryhmään kuuluvan kanssa kolmannen Foto-Orivesi näyttelyn Oriveden kirjastossa. Itse olen mukana ensimmäistä kertaa yhdellätoista fotogravyyri vedoksella. Muita näyttelyasettajia ovat Kari Honkanen, Timo Linkomäki ja Jussi Valkeajoki.  Esillä on mielenkiintoisia valokuvia luonnosta henkilötutkielmiin asti.

Toimittaja Anne Kotipuro Oriveden Sanomista kävi meitä haastattelemassa  näyttelyn ripustamisen jälkeen. Reilut toista tuntia vierähti keskustellessamme valokuvauksesta. Vasta jälkeenpäin huomasin, että äijäkööri oli tosiaan keskustellut valokuvaamisesta ja jättäneet kokonaan keskustelun ulkopuolelle laite- ja nippelihypistely jorinat. Aivan loistava henki!

Alla olevien fotogravyyrivedoksien kuvat ovat kuvattu samalla kameralla, jolla olen kuvannut digitaalitiedostot, joista sitten olen valmistanut kyseiset vedokset. Alkuperäiset vedokset ovat minusta kuitenkin parasta katsoa Oriveden kirjastossa. Tervetuloa!



Fotogravyyrin tekemistä voi katsella videoiltani



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti