tiistai 21. toukokuuta 2013

Pappilanselällä toukokuun lämpimissä puhureissa

Purjehduskausi alkoi! Uskomattoman lämmin ja siitä huolimatta kova tuuli iltapäivällä 21.5. Pappilanselällä. Ensimmäinen reivi sisään isosta ja ykkösfokka eteen. Ensimmäinen purjehdus tänä vuonna ja kaikki kohdallaan parasta mitä Pappilanselkä voi tarjota purjehtimiseen.

 Puhelimella kuvatuista videopätkistä koottu tallenne reissusta.


 Sama video YouTubessa  
Sieltä sen voi katsella sopivammassa koossa.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kesä koittaa taidegraafikoile

Talvi ja viimeiset kuukaudet ovat kuluneet taideopetuksessa. Oriveden seudun kansalaisopiston taiteenperusopetuksen ja Taiderattaan lukuvuodet ovat päättymässä.  Yli sata kolmasluokkalaista tutustuivat kuivaneulatekniikan saloihin kursseillani Oriveden alakouluissa. Kurssit olivat pituudeltaan 10 tuntia ja niiden aikana oppilaat tekivät upeita töitä. Hyvä grafiikanopettaja, ammattitaitoiset luokanopettajat ja motivoituneet oppilaat on lyömätön yhdistelmä.

Ohessa parin videotallenteen linkkiä. Ensimmäisessä lyhytvideossa teimme töitä Päilahden koulussa. Toinen tallenne on potpuri kaikkien Oriveden kolmasluokkalaisten  grafiikanvedoksista, jotka olivat esillä huhtikuussa Orivesi-talossa kansalaisopiston kevätnäyttelyssä.
 Grafiikankurssilla Päilahden koulussa 
 Oppilastöitä OSKO:n Orivesi talon kevätnäyttelyssä

 Foto-Orivesi ryhmällämme on näyttely Oriveden kirjastossa kesäkuussa. Laitan näyttelyyn pari kuvasarjaa fotogravyyrejä. Sarjojen teemaksi olen valinnut Oriveden ja toiseksi minulle mieluisan teeman purjehduksen

Aurinko on hävittänyt jään järvistä sekä mereltä. Kesä alkaa olla vihdoin todellisuutta. Auringon lämpö  on sulattanut taidegraafikosta esille purjehtijan minäni. Vapaa-aikani ja ajatukseni kohdistuvat purjehtimiseen. Olen ollut mielelläni gastina monilla reissuilla toisten veneillä, mutta omalla purjeveneelläni olen useimmiten liikkunut  Längelmäveden vesistöllä. Pari päivä vielä kuluu purtemme kevätkunnostuksessa ja sitten vien sen Hiedan satamaan. 

Lyhyet päiväreissut järvellä purjehtien ovat kesän helmiä, joita on hauska muistella talven pimeydessä. Tein 90-luvun lopulla kotisivut Anina veneestä, ja ne ovat edelleen hengissä. Niissä kerrotaan veneestäni ja purjehtimisesta. Mielenkiintoisimmat purjehdustarinani olen kuitenkin säästänyt muualle kerrottavaksi.



        















Suomessa veneet ovat muutaman kuukauden vedessä ja suurin osa vuodesta kuivatellaan veneen pohjaa perusteellisesti venepukkien päällä. Eipä ehdi kyllästyä lyhyen kesän aikana purjehdukseen.