Polymeerigravyyrista Volter Kilven Alastalon saliin

Kaikille on syy ja seurauksensa.  Alastalon saliin jouduin, kun pudotin hyvin palvelleeni erittäin vanhan nokialaiseni polymeerilevyjen kehitysaltaaseen.  Kännykkäni oli paidan etutaskussa, jossa se ei ole ollut muuten koskaan aikaisemmin, ja putosi tietysti altaaseen kumartuessani. Kännykkää en muuten koskaan ole käyttänyt ajanottolaitteena, koska minulla on siihen hyvä sekuntikello. Sen taas pudotin aikaisemmin lattialle ja lakkasi käymästä.  Siksi kännykkäni hukkui nesteeseen ja kuoli.

Ensimmäinen ”älypuhelini ” on tästä syystä vedenpitävä ja iskunkestävä,  näin luvataan Samsung  Xcoverin mainoksen mukaan. Toisaalta ohjekirjassa kirjoitetaan, ettei suositella ylen määrin upotella puhelinta veteen. 

Olen muutaman kerran yrittänyt lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Purjehdus ja saaristo olivat tärkeä osa lapsuuttani.  Kaikki, joka jotenkin liittyi siihen, kiinnosti minua. Muistelen isoäitini joskus suositelleen kirjaa. Luin ensimmäisellä kerralla esilukuun asti, siihen se lukeminen jäi. Nuorelle miehelle ei vaan moinen sananpoljento miellyttänyt.

Netistä kaivoin esille http://www.lonnrot.net/etext.html#K , ja latasin uuteen älypuhelimeeni Alastalon salissa. Nyt hieman lisää ikää saaneena ja uutta teknologiaa käyttämällä olen kohta lukenut  koko kirjan, jossa laveasti kuvataan n. 450:lla sivulla erään parkin sopimuskirjan allekirjoitustilaisuutta.  Parkki on vähän suurempi rahtialus ”astia”, joka on 3–5-mastoinen purjealus. Kaikissa muissa paitsi takimmaisessa mastossa on täystakila eli raaka- ja haruspurje.  Sen rakentaminen vaati pienen saaristolaisyhteisön voimavarojen yhdistämistä.  Kirjassa kuvaillaan joitain yhteisön ristiriitoja ja onnenhetkiä erittäin monisanaisesti samalla saadaan nimet asiakirjaan.  Salissa tapahtuu muutama toimintakohtaus. Siviä, talon tytär, laittaa kuuman vesikannun lattialle, kun se olisi pitänyt asettaa pöydälle. Toisessa kohtauksessa eräs allekirjoittaja menettää maineensa, kun murtoluvun numerot menevät nurinpäin asiakirjaan. Alastalon isäntä tilaisuuden koolle kutsuja pelastaa tilanteen ja kömmähdys saadaan korjattua.

Tässä on ote Volter Kilven tekstin ilotulituksesta. 

” Sininen ankkurin kuva kipparin kämmenen päällystöillä venyi ja muutteli

muotoa, järeä alahuuli suoritteli tuikeata työtänsä tikistetyn

ylähuulen sivutse ja punasensiniseksi pakahtunut nenänpää puhisteli

tuimia pähinöitänsä, kun hankala hanhensulka verkkaan, mutta

juhlallisen varmasti kynsi valkoista paperia ja Pukkilan silmien edessä

tasaisin ja selkein vedoin muodostui luettavaksi »Adolf Petter

Nordevall» komeana niinkuin mies itsekin ja hänen alahuulensa tana ja

niinkuin nimen kaikukin. Perhana sittenkin, olisi minulla joskus

lainana naamapuolessani tuon huulenluukun järeä lerppa, ja tuon nenän

pärisevä torni, vaikkei noin purppuransinisenä, ja tuon niskan

nahkainen kankeus, vaikka englannin verassa eikä kotoharmaassa sarassa,

niin minä olisinkin juhlallinen kapteeni kannella ja komea katseltava

komentosillalla lübeckiläisille! ajatteli Pukkila pienen kateen hetken

ja ihmetteli sitä, että turhiltansa jollekin tuhlataan fasuunaa leukaan

ja puomia rikiin, vaikkei, jumaliste, leuka ole tukinklossia liukkaampi

järjensaranana, eikä puomissa tuukinpyyhkivää seiliklipuksi!”

                              

 Kirja on upeaa tekstiä, joka vie minut mukanaan. Yhden polymeerilevyn kehittäminen sysäsi minut älypuhelimen käyttäjäksi, sekä sai ihailemaan Kilven romaanin Alastalon salin sanojen poljentoa ja monipuolista käyttöä. Odotan vielä laajoja kuvauksia ja tunteen myrskyä henkilöiden sisuskunnassa viimeisiltä sivuilta, kunnes parkin asiakirjaan on saatu kaikkien nimet.

 

Kuvassa oleva kaljaasi tuli vastaan kesällä 2012, kun purjehdin Fredrik Ekströmin purjeveneessä Tanskan Stegestä Ruotsin Saltsjöbadeniin. Alastalo ja muut osakkaat "retarit" aloittivat tämän tyyppisillä rahtaamisen Itämerellä. Kun kokemusta ja varallisuutta saatiin riittävästi, siirryttiin isompiin "astioihin".