Alastalon salista etukammariin

 

Alastalon salin piippuhyllyssä hienoin piippu oli entisen Laamannin piippu. Alastalon isäntä imaisi siitä ensimmäiset savut tulevan parkin kunniaksi. Kuvassa olevan olohuoneen piippuhyllyn piiput ovat saaneet olla rauhassa polttajilta monta vuosikymmentä. Isäntänä en ole koskaan polttanut ensimmäistä kopallista piipputupakkaa tai tarjonnut vierailleni edes tästä hyllystä.

Volter Kilven Alastalon salin romaanin kuvaus parkin osakaskirjojen allekirjoitustilaisuudesta, joka kesti 6 tuntia, on upea kuvaus uuden yrityksen perustamisesta. Saliin kokoontuneet kyläläiset tuntevat toisensa hyvin ja siksi saadaan riittävä rahoitus riskisijoitukseen kyläläisiltä ison astian rakentamiseen. Purjelaivalla rahdattaisiin tavaraa Itämertakin kauemmaksi ja tuleva voitto jaettaisiin osakkaiden kesken. Parkin rakentaminen yhteisön omista tarpeista ja työn tarjoaminen melkein kaikille asukkaille on merkittävä asia pienelle saaristolaiskunnalle.

Salissa kuohuu, kun muistellaan ylpeinä menneitä saavutuksia, ollaan kateellisia naapurille ja kauhistellaan itsekseen. On oltava mukana oikealla osuudella parkista, vaikka pienempi osuus olisi ollut sopivampi. Lopuksi saadaan nimet alle ja Alastalo, koolle kutsuja, Pukkila ja Härkäniemi uuden laivakirjan kanssa marssivat kolme kertaa salin ympäri. Moista pullistelua Langholm ei suvaitse ja aikoo poistua sirkuksesta pois. Emäntä Eevestiina saapuu oikealla hetkellä saliin ja katkaisee moisen yrityksen alkuunsa. Tämä oli muulle salin väelle helpotus, koska Langholmin, mahtimiehen, jäädessä kaikki voivat siirtyä etukammariin Langholmin perässä nauttimaan pitopöydän antimia.

Lopuksi ote siirtymisestä salista pitopöydän ääreen:

Jos joku tämän jälkeen olisi tyhjenevässä salissa
enää istunut esimerkiksi peräsohvalla, niin olisi hän nähnyt edessänsä
ainoastaan avartuvaa laattiapintaa mattoinensa ja etukamarin ovilla
miesselkää sullomassa, kurkokaulaisempaa tai paksuniskaisempaa, kuinka
kullekin oli ruumiin fasuunaa sattunut, kaikki samoissa suunnan urissa
astellen, niinkuin laidunmailta lypsytarhoille vaeltava lehmikarja,
kullakin sarvikilla hännänroikku samoilla koillisen lerppumilla ja
kullakin kihtakintulla kuonon keikku samoilla lounaisen nuustimilla,
peräkkäin ja rinnakkain, kuinka oli kävelemisen tilaa, koko keikkuva
miesliutakin, kunnes kaikki ja jokainen vääntävä hartiapari oli
hävinnyt vartoovan oven suihin niinkuin kaadettu liemi tratin nieleviin
pohjiin, viimeisenä punottavaniskainen Alastalo hyörivänä ja häärivänä 
sen kuin pyylevyys salli ja ympärysten pyöreys sovussa suvaitsi.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alastalon_salissa Mukaan romaanin sivujen lukumäärä on 800 sivua. Lukuvälineeksi valitsin Samsung galaxy cover ja latasin kirjan
http://www.lonnrot.net/etext.html#K Sen mukaan lukuelämystä oli 511 sivua verran. Jaha mistä tämä ero tulee? E-kirjan tuottaneeseen Tapio Riikoseen ja Projekti Lönnrotiin luottaen olen lukenut koko kirjan.  

 

Polymeerigravyyrista Volter Kilven Alastalon saliin

Kaikille on syy ja seurauksensa.  Alastalon saliin jouduin, kun pudotin hyvin palvelleeni erittäin vanhan nokialaiseni polymeerilevyjen kehitysaltaaseen.  Kännykkäni oli paidan etutaskussa, jossa se ei ole ollut muuten koskaan aikaisemmin, ja putosi tietysti altaaseen kumartuessani. Kännykkää en muuten koskaan ole käyttänyt ajanottolaitteena, koska minulla on siihen hyvä sekuntikello. Sen taas pudotin aikaisemmin lattialle ja lakkasi käymästä.  Siksi kännykkäni hukkui nesteeseen ja kuoli.

Ensimmäinen ”älypuhelini ” on tästä syystä vedenpitävä ja iskunkestävä,  näin luvataan Samsung  Xcoverin mainoksen mukaan. Toisaalta ohjekirjassa kirjoitetaan, ettei suositella ylen määrin upotella puhelinta veteen. 

Olen muutaman kerran yrittänyt lukea Volter Kilven romaania Alastalon salissa. Purjehdus ja saaristo olivat tärkeä osa lapsuuttani.  Kaikki, joka jotenkin liittyi siihen, kiinnosti minua. Muistelen isoäitini joskus suositelleen kirjaa. Luin ensimmäisellä kerralla esilukuun asti, siihen se lukeminen jäi. Nuorelle miehelle ei vaan moinen sananpoljento miellyttänyt.

Netistä kaivoin esille http://www.lonnrot.net/etext.html#K , ja latasin uuteen älypuhelimeeni Alastalon salissa. Nyt hieman lisää ikää saaneena ja uutta teknologiaa käyttämällä olen kohta lukenut  koko kirjan, jossa laveasti kuvataan n. 450:lla sivulla erään parkin sopimuskirjan allekirjoitustilaisuutta.  Parkki on vähän suurempi rahtialus ”astia”, joka on 3–5-mastoinen purjealus. Kaikissa muissa paitsi takimmaisessa mastossa on täystakila eli raaka- ja haruspurje.  Sen rakentaminen vaati pienen saaristolaisyhteisön voimavarojen yhdistämistä.  Kirjassa kuvaillaan joitain yhteisön ristiriitoja ja onnenhetkiä erittäin monisanaisesti samalla saadaan nimet asiakirjaan.  Salissa tapahtuu muutama toimintakohtaus. Siviä, talon tytär, laittaa kuuman vesikannun lattialle, kun se olisi pitänyt asettaa pöydälle. Toisessa kohtauksessa eräs allekirjoittaja menettää maineensa, kun murtoluvun numerot menevät nurinpäin asiakirjaan. Alastalon isäntä tilaisuuden koolle kutsuja pelastaa tilanteen ja kömmähdys saadaan korjattua.

Tässä on ote Volter Kilven tekstin ilotulituksesta. 

” Sininen ankkurin kuva kipparin kämmenen päällystöillä venyi ja muutteli

muotoa, järeä alahuuli suoritteli tuikeata työtänsä tikistetyn

ylähuulen sivutse ja punasensiniseksi pakahtunut nenänpää puhisteli

tuimia pähinöitänsä, kun hankala hanhensulka verkkaan, mutta

juhlallisen varmasti kynsi valkoista paperia ja Pukkilan silmien edessä

tasaisin ja selkein vedoin muodostui luettavaksi »Adolf Petter

Nordevall» komeana niinkuin mies itsekin ja hänen alahuulensa tana ja

niinkuin nimen kaikukin. Perhana sittenkin, olisi minulla joskus

lainana naamapuolessani tuon huulenluukun järeä lerppa, ja tuon nenän

pärisevä torni, vaikkei noin purppuransinisenä, ja tuon niskan

nahkainen kankeus, vaikka englannin verassa eikä kotoharmaassa sarassa,

niin minä olisinkin juhlallinen kapteeni kannella ja komea katseltava

komentosillalla lübeckiläisille! ajatteli Pukkila pienen kateen hetken

ja ihmetteli sitä, että turhiltansa jollekin tuhlataan fasuunaa leukaan

ja puomia rikiin, vaikkei, jumaliste, leuka ole tukinklossia liukkaampi

järjensaranana, eikä puomissa tuukinpyyhkivää seiliklipuksi!”

                              

 Kirja on upeaa tekstiä, joka vie minut mukanaan. Yhden polymeerilevyn kehittäminen sysäsi minut älypuhelimen käyttäjäksi, sekä sai ihailemaan Kilven romaanin Alastalon salin sanojen poljentoa ja monipuolista käyttöä. Odotan vielä laajoja kuvauksia ja tunteen myrskyä henkilöiden sisuskunnassa viimeisiltä sivuilta, kunnes parkin asiakirjaan on saatu kaikkien nimet.

 

Kuvassa oleva kaljaasi tuli vastaan kesällä 2012, kun purjehdin Fredrik Ekströmin purjeveneessä Tanskan Stegestä Ruotsin Saltsjöbadeniin. Alastalo ja muut osakkaat "retarit" aloittivat tämän tyyppisillä rahtaamisen Itämerellä. Kun kokemusta ja varallisuutta saatiin riittävästi, siirryttiin isompiin "astioihin".