tiistai 21. maaliskuuta 2017

Taidegraafikon lyhyet talvesta 2017





Viime syksystä tähän hetkeen on ollut päivät pää ja kourat töiden kimpussa. Omat ja opetustyöt saivat yllättävän lisäannoksen. Oriveden Opiston omistaja Ahlman säätiö ilmoitti syyskyntöjen jälkeen, että se siirtää opetustoiminnan pois kotikaupungistani 2018 mennessä.  Opiston vuonna 1910 alkanut yhteiselo orivesiläisten kanssa on päättymässä. Monella taholla on pohdittu miten tästä eteenpäin jatketaan ja hyviä vaihtoehtoja on ollut useita.  Olen ollut mukana työstämässä näitä lukuisten kulttuuritoimijoiden kanssa.  Näiden keskustelujen tuloksena käynnistyy Oriveden SuviOpisto http://www.orivesi.fi/fi/palvelut/kulttuuri/oriveden-suviop
Orivedellä kulttuuritarjonnan tulevaisuus perustuu joustavaan organisaatioon ja ympäri paikkakuntaan toimiviin tapahtumiin ja kursseihin. 
   

Olen opettanut naapurikunnassa Jämsässä tovin kuvataiteita. Toisinaan olen kuljettanut mukanani pientä kannettavaa grafiikanprässiä, jotta saan vietyä grafiikan tekemisen ilosanomaa. Vähitellen keskustelujen edetessä tunneilla ilmeni, että Jämsässä on sellainen kone.  Kurssilaiset kertoivat, että oli niin mukavaa tehdä sillä isoja vedoksia, ja laite toimi nappia painamalla. Jämsässä on sähkökäyttöinen grafiikanprässi, joka oli Jämsäkosken Ilveslinnan varastossa.  Selvittelin asiaa, tein töitä, ja nyt Jämsän työväenopiston Peltotien tiloissa on halukkaiden käytössä sähkökäyttöinen grafiikan syväpainoprässi mallia Harri Leppänen vm 1991. 




Taideratas on vakiintunut Orivedellä https://taideratas.wordpress.com/  , josta olen iloinen. Se on nyt mukana Oriveden opetussuunnitelmassa  https://peda.net/orivesi/opetussuunnitelmat  Tänä vuonna Oriveden Taitokeskus pitää käsityökurssin kaikille 5. luokille ja Jukka Tilsa ja minä pidämme animaatiokurssin 3. luokille. Tässä on meidän esittelyvideo https://youtu.be/agGgqiSBHMM
 

Oriveden seudun kansalaisopiston kurssini ovat edenneet kohti kevään opiston kaikkien kurssien yhteistä näyttelyä, joka juhlistaa sen 70 vuotista taivalta.  

Olen vuosien varrella piirtänyt viikoittain elävää mallia Oriveden seudun kansalaisopiston kurssilla, jota on vetänyt orivesiläinen kollegani taidemaalari Tuija Suutari. Se on rentouttavaa ja kaikin puolin hauskaa työtä. Viimeiset kaudet olen maalannut isolle arkille tussilla isoja kuvia. Parin tunnin aikana illassa tulee noin 20–30 maalausta. Paperina on ollut Multidesign 150gr/2m, jota sain paljon lopetetusta Oriveden kirjapainosta. Se on erinomainen paperi tähän tarkoitukseen. Kiitos siitä heille, mutta mistä nyt saan käytettyä offsetlevyä ja muuta oivaa palvelua, kun paikkakunnalla ei ole omaa painoa.



   https://youtu.be/pF__wlU6r-s on videoleike maalatessani elävää mallia.



Oriveden Taidehuone piti näyttelyn viime syksynä Oriveden kirjastossa ja meillä oli käytössä Oriveden joulunavauksessa Artmobiili, jossa oli myynnissä mustan perjantain hengessä teoksiamme.  Colalitografia ja fotogravyyri tekniikoiden lisäksi olen ottanut valikoimaan garborundumtekniikan, joka sopii hyvin edellisten kanssa työstettäväksi.







Museovirasto antoi meille pienen avustuksen kiinteistömme ulko-ovien kunnostamiseen. Se projekti on hyvässä vaiheessa. Toisaalta aikaa ei ole ylimääräistä, kun projekti on saatava päätökseen täksi kesäksi ja tehtävä siitä loppuraportti. 

Kuluneet 60 vuotta elämässäni ovat koulineet, että vielä on ollut oikeat välineet kädessä, oikea paikka ja oikeassa ajassa töitä tekemässä. Tuleva kesän riennot auttaa lataamaan akkuja ja sama meno voi jatkua vielä minun puolestani