sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Virvoitusjuomagrafiikkaa



































Nuorena graafikkona tein jonkin verran litografiaa 80- luvun alussa. Aiheen piirtäminen suoraan kiveen sopi minulle ja viimeisiä kertoja tein litografiaa Helsingissä August Tuhkan grafiikkakoulussa, joka oli samalla paikalla kuin nykyinen Forum. Olisin saanut Oriveden opiston litografiaprässin itselleni 90-luvulla. Valitettavasti en sitä voinut ottaa, sillä se on aikamoinen rohjake. Lisäksi litokivet vievät paljon tilaa, joten eipä minusta ollut välineiden ottajaksi. Prässi päätyi Tampereen taiteilijaseuran Mältinrannan työtiloihin, jossa se on vielä edelleenkin käytössä. Litografia on grafiikantekniikkana fyysisesti raskas ja vaatii omat erityistilat.


Rennompi tapa tehdä melkein litografiaa on colalitografiaa. Idea perustuu samaan kuin litografiassa, kummatkin ovat laakapainotekniikoita. Molemmat grafiikkatekniikat perustuvat siihen, että vesi ja rasva hylkivät toisiaan.


Alumiinifolion rullasta himmeämpi puoli on sopiva piirustuspinta, johon mikä tahansa rasvainen liitu, kynä tai muste sopii. Perinteiset litografian piirustusvälineet ovat siis mainioita myös colalitografiaan, mutta parempi etsiä vaihtoehtoisempia edullisimpia välineitä. Nehän sopivat paremmin tämän tekniikan henkeen.


”Grafiikkaa yhtä helposti kuin colaa juomalla” toimii seuraavasti:


Hanki alumiinfoliorulla, colajuomaa, Sinolia, rasvaliitua, kasvisöljyä, painoväriä, väritela, painopaperia ja grafiikanprässi. Muutama lisätarvike, kuten talkki, arabikumi ja tukankuivaaja voivat olla avuksi, mutta eivät ole välttämättä tarpeellisia.

Lyhyesti teksti kauniiksi, eli mikrovideollani näytän colalitografian työvaiheet: