lauantai 22. marraskuuta 2014

Kulttuuriopetuksen syyskausi 2014 on päättymässä Orivedellä






Grafiikankurssini Oriveden seudun kansalaisopistossa ja Oriveden Opistolla on pidetty. Kursseihin osallistuneiden taiteilijoiden työt ovat esillä Oriveden kirjastossa 17. -28.11.2014.

Esillä on kolmentoista taiteilijan vedoksia, jotka ovat polymeerigravyyrejä ja kuivaneulateoksia. Teokset ovat useammalla painolaatalla tehtyjä monivärivedoksia tai yhden laatan moniväriteoksia. Näyttelyssä on myös klassinen mustalla värillä ja yhdellä laatalla tehtyjä töitä. Kurssien aikana on ollut mahdollista tehdä syväpainografiikkaa sekä puupiirrostekniikalla kohopainografiikkaa. Näyttelyssä on teoksia, joiden vedostamiseen on käytetty fotogravyyripainolevyä ja polykarbonaattilevyyn piirrettyä kuivaneulalevyä sekä kaiverrettu puulevyä. 

Teoksien tekniikoiden lisäksi näyttelyn monipuolisuutta lisää taiteilijoiden kuvien erilaiset lähtökohdat. Näyttelyssä on valokuvia, valokuvakollaaseja, piirroksia sekä piirroksien ja valokuvien yhdistelmiä. Näyttelytilassa on monipuolinen näyttely, johon on ladattu vahva visuaalinen panos upeita töitä. Grafiikantöiden ripustukseen sali on toimiva, vaikka tilaa ei ole ylettömästi tarjolla. Näyttelyn teoksiin voi syventyä yksi kerrallaan, vaikka ensivaikutelma tiiviistä näyttelykokonaisuudesta pitää paikkansa.

Taiteilija päättää kuinka monta vedosta vedossarjaan kuuluu. Sarjan ulkopuolelle jää väistämättä osa tehdyistä vedoksista eri syistä. Vedos voi olla muun muassa tarkoitettu yksityiseen käyttöön, koevedos tai taiteilijavedos. Käytäntö vaihtelee jonkin verran miten tehdyt vedokset merkitään ja erotetaan toisistaan.

Grafiikantyön numeroinnissa ja signeerauksessa ei ole tarkkoja sääntöjä, mutta on olemassa tiettyjä vakiintuneita tapoja merkitä vedokset. Taiteilija päättää haluaako käyttää niitä ja antaako merkinnöillään tietoa vedoksistaan. Taidegraafikot tekevät nykyään vedosmerkinnät töihinsä. Poikkeuksia tästäkin löytynee. Taiteessa kaikki on mahdollista.  

Suomen Taidegraafikot ry sivustolla http://www.taidegraafikot.fi/taidegrafiikka_4.html on kerrottu tällä hetkellä yleisimmät vedosmerkinnät.

Näyttely on vielä auki ensi viikonloppuun marraskuun loppuun asti. Kannattaa käydä katsomassa syksyn hienoa grafiikannäyttelyä!

perjantai 5. syyskuuta 2014

Syksyn 2014 Taidegrafiikkapaja on alkanut!



 
Grafiikkapaja luuraa kuvan oikealla reunalla




Oriveden seudun kansalaispiston syksyn fotogravyyrikurssi Taidepajalla Vainiotie 3 on alkanut. Kurssi täyttyi ja muutama jäi varasijalle. Kurssi on työpajatyyppinen, jossa kurssilaiset tekevät fotogravyyri- ja kuivaneulatekniikoilla töitä. Syksyllä opiskellaan 30 oppituntia ja keväällä toiset 30 tuntia. Kevään kurssille voi jo nyt ilmoittautua, jos epäilee jäävänsä ilman paikkaa.
Ohjeita kuvien muokkaamiseen kuvankäsittelyohjelmalla on kaksi PhotoshopCS ohjeet ja Gimp ohjeet. Näitä ohjelmia käytetään kurssin aikana, kun kuvista valmistetaan positiivikalvoja fotogravyyrilevyjä varten.
Kummatkin ovat hyviä. Photoshop on maksullinen ohjelma ja Gimp on avoimen lähdekoodin ohjelma sekä ilmainen kuvankäsittelyohjelma. Sen voi ladata täältä . Suosittelen sen käyttöä, sillä voi tehdä samat säädöt kuin sen kaupallisella serkulla Photoshopilla.
 
Fotogravyyrin painolevyn valotuksen laskentakaavio ja laskuri on tässä linkissä.

Polymeerigravyyri tekniikasta esittelyvideoita

1. videossa siirrän Riston polymeerikalvon alumiinilevylle
Kalvo on ultraviolettivalolle valonherkkää. Tästä syystä kiinnitän kalvon levyilleni valokuvapimiössäni punaisessa valaistuksessa, en koskaan kirkkaassa valaistuksessa. Myös hämärä valaistus riittänee.
Fotogravyyria osa1 (Riston/ Imagon kalvolla)


2. videossa valotetaan painolevy
Videossa käytän siirrettävää valotuslaatikkoni. Se on kätevä, kun menen muualle. Valotusaika sillä on reilu minuutti. Normaalisti käytän Eirin tai Agfan valotuslaiteita, joissa on tehokkaammat lamput sekä tyhjiöpumput. Valotusajat ovat niissä n. parikymmentä sekuntia
Fotogravyyria osa 2 (Riston /Imagon kalvolla)


3. videossa vedostetaan
Grafiikanprässin ostin Korson Rauta ja Valusta vuonna 1980, ja se on palvelut minua aika hyvin vuosikymmenet. Prässi oli alun perin käsikäyttöinen. 90-luvulla laitatin prässiin sähkömoottorin ja prässin peti liikkuu sähköisesti. Olen ollut muutokseen tyytyväinen.
Fotogravyyria osa 3 (Riston /Imagon kalvolla)


4. videossa haetaan oikeaa valotus- ja kehitysaikaa harmaakiila pylväälle.
Harmaakiilakalvolla tehdään testivedoksia ja näistä valitaan paras valotus- ja kehitysaika painolevylle. Harmaakiilan painolevyn ajat ovat lähtökohtina, kun kuvien painolevyille lasketaan ja haetaan lopulliset ajat.
Fotogravyyria osa 4 (Riston /Imagon kalvolla)


5. videossa Oriveden Taiderattaan grafiikankurssilla tehdään kuivaneulagrafiikkaa
Kuivaneula


Syksyn 2014 Taidegrafiikkapaja on alkanut

lauantai 30. elokuuta 2014

Oriveden taiteiden yö 2014








Kuvassa esiintyjät Kaisa Hietaniemi ja Antti-Jussi Kortesoja,
jotka esittivät Oriveden taiteiden yössä vaikuttavan TULISHOW – tulen vuoksesi, palan takiasi.




Oriveden taiteiden yöstä ollaan siirtymässä vahvasti syksyyn ja myös minun opetustyöt käynnistyvät. Kesän toimet alkavat väistyä ja talven työt täyttävät tulevan lukuvuoden päivät.



Oriveden taiteiden yössä minulla oli 2€-taidegrafiikkapaja, jossa halukkaat päästivät parilla kolikolla taidegraafikon sisuksistaan ulos.  Suuri joukko yleisöä seurasi ja osa teki töitä. Avustin taiteilijoita selviytymään polymeerigrafiikan prosessista, josta ideat muutettiin grafiikanvedokseksi. Siirrettävä polymeerigrafiikkavälineet prässeineen toimivat mainiosti. Olin aikaisemmin käyttänyt niitä kiertäessäni Oriveden Taiderattaan käyttö- ja grafiikkakursseilla sekä Ylöjärven museomarkkinoilla.



Parituntinen pajatyöskentely on hengästyttävä ja hauska rupeama, jossa ajan kulumista ei ehtinyt ihmetellä. Grafiikanpajan tavoitteena oli myös esitellä grafiikan työskentelyä suuremmalle joukolle ja siinä mielestäni onnistuin hyvin. Nähtäväksi jää missä seuraavan kerran 2€-grafiikanpaja levittää taidegrafiikkaa.


Kuva Kati Pääkkönen Oriveden Sanomat









 

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Grafiikan kurssin näyttely 7.4. - 12.4.2014



 Paula Nurminen seuraa, Laura Lehtinen ripustaa työtä sermille.


























Kansalaisopiston lukuvuoden loppu alkaa häämöttää,  nyt on kurssinäyttelyjen sesonki. Muutama kerta on vielä jäljellä grafiikankurssia. Tunnelma on ollut hyvä ja työteliäs koko lukukauden. Tällä viikolla meidän kurssillamme on Oriveden kirjastossa näyttely.
Töitä on tehty monotypia-, kuivaneula-, puupiirros- ja fotogravyyritekniikoilla, kaikkia näitä löydät näyttelystämme. 

Ensi lukuvuonna kokeneemmat konkarit voivat paneutua enemmän useamman laatan vedostamiseen. Kurssi on työpajatyöskentelyä, joten uudet kurssilaiset sopivat hyvin joukkoon mukaan ensi lukuvuonna. Käy katsomassa töitä, ja mieti olisiko sinun sisällä taidegraafikon henki




Astri Laitisen akvarellimonotypia " New former"








































Miia-Mari Tenhola  fotogravyyri












































Pia Honkala kuivaneula




































Marja Hautamäki fotogravyyri
















































Kristiina Kokko fotogravyyri ja kuivaneula















































Paula Nurminen fotogravyyri































Laura Lehtinen fotogravyyri


torstai 3. huhtikuuta 2014

Puupelletillä on torjuttu talven kylmyyttä vuodesta 2006





Vuonna 2006 asensin taloomme Farmijet 50 ja naapuritaloomme Farmijet 20 pellettipolttimet vanhoihin lämmityskattiloihin. Alkukommellusten jälkeen laitteet ovat toimineet ja lämmityskustannukset ovat pysyneet pienempänä verrattuna entiseen öljylämmitykseen.
 

Olen joka vuosi vaihtanut  kahteen polttimeen lukuisia määriä pronssisia liukulaakereita. Polttimessa on kaksi akselia ja yhteensä laakereita on neljä kappaletta. Kahdessa polttimessa  on siis yhteensä kahdeksan kappaletta laakereita. Lämmityskaudessa meni vähintään yksi laakeripaketti per poltin, joten kahdeksan vuoden kuluneilla laakereilla voisi jo tänä vuonna valaa  jonkin kokoisen pienoisveistoksen.

 Polttimien rakenne oli jo vuosien varrella syöpynyt mieleen useiden laakerien vaihtojen yhteydessä, joten kehitin suunnitelman miten asia korjataan. Viime syksynä 2013 teetin uudet osat Oriveden Metalli ja Putkessa, ja tein muutostyöt pellettipolttimiin.  Parannellut polttimet ovat pyörineet seitsemän kuukautta, joten nyt on väliraportin paikka.

Polttimet pitivät ennen nitinää ja kitinää melkein aina käydessään ja lopulta jäivät jumiin, kun laakerit olivat kuluneet soikeiksi. Nyt ei pidä kumpikaan poltin ylimääräisiä ääniä ja ovat toimineet moitteettomasti. Katsotaan, kuinka kauan polttimet pelittävät. Arvioin, että paljon pidempään kuin entisellä rakenteella.

Ostin vuonna 1980 Korson Rauta ja Valun grafiikanprässin ja siinä oli teflonliuskat akselipesissä. Liuskoista oli aina ongelmia ja vaihdatin ne 80-luvun puolessa välissä pronssisiin liukulaakereihin. Hyvin on prässi sen jälkeen toiminut. Eipä tursua enää laakeriliuskat ulos pesästä.  Siihenkin sain apua Oriveden Metallista ja Putkesta.


Kuvassa ylimmät akselit ovat 20 ja 50 Kw poltinruuvit. Alempi akseli on uusi versio sekä sen lisälaakeripesä ja asennus tarvikkeet.


 
Poltinruuvi asennettu ulkoisella lisälaakerilla.



 

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Aino Anno Domini 2014


Talven aikana on muotoutumassa polymeerigravyyri tekniikalla tehty vedossarja Aino Anno Domini 2014. Sarjan julkaisupaikka on Tampereen Kehräsaaressa Pikku Putiikeissa 7.3. - 5.4


Rautakauden Ainon 2000-luvun siskolla on samoja haasteita kuin varhaisemmalla esikuvalla. Anno Domini 2014 Ainolla on vastuksenaan epävakaa veli Jouko, joka härnää vähän väliä naapurin vanhempaa Väinöä.  Eipä Aino äitinsä ehdotuksia pätkääkään arvosta. Jokainen tietää itse paremmin miten elämänsä järjestää.





  






























Aino ja Väinö pellolla.




































 Aino kuuntelee musiikkia. Jouko ja Väinö vesillä.





 Jouko, Äiti ja Väinö rannalla. Aino miettii rannalla.






 Aino Lepää laiturilla.






 Aino kuuntelee musiikkia niityn reunalla.






Aino lepohetkeä häiritään.



Polymeerigravyyrin työtekniikan erivaiheisiin voi tutustua tässä.































 









1