sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kesän kaipuu talven hyytävässä viimassa


Viime kesänä olin mukana, kun ystäväni Fredrik haki veneensä Tanskan kaupungista Stegestä. Olen ollut mukana useamman kerran Fredrikin purjehdusretkillä, ja ne ovat hauskoja sekä mieleenpainuvia retkiä. Tämän retken alkuasetelmat olivat tavanomaisesta poikkeavat.

Fredrikin ostama vene oli levännyt muutaman vuoden maissa pienessä Stegen kaupungissa Tanskan Møn saarella.  Lähdimme Fredrikin kanssa yhtenä heinäkuisen sunnuntain aamupäivällä hakemaan venettä  Suomeen. Lensimme ensin Kööpenhaminan lentoasemalle, josta meidät haettiin Stegeen.  Sunnuntai ja seuraava päivä menivät joutuisasti, kun tutustuimme veneeseen entisen omistajan avustuksella. Jännittävät hetket olivat minusta, kun vene kuljetettiin sivukylältä satamaan ja laskettiin vesille. Kuljettajalle tämä taisi olla arkipäivää, yksi keikka muiden joukossa.





Navigare necesse est vivere non est necesse. Suomeksi; purjehtiminen on tärkeää, eläminen ei. Tämä on ylevää, mutta nykyään elämä asettaa rajat purjehduksille. Meillä oli muita velvollisuuksia koti-Suomessa, siksi meidän oli oltava sitä seuraavana viikonloppuna Helsingissä. Rønnen kaupunki Bornholmissa oli ensimmäinen satama ja minulle uusi tuttavuus. Karlskrona oli myös uusi, kun taas muut satamat Kalmar ja Nynäshamn olivat minulle tuttuja. Saavuimme lopulta mukavien purjehduspäivien jälkeen Saltsjöbadeniin Tukholman esikaupunkiin keskiviikko-iltana. Siellä teimme yhteisen päätöksen ja jätimme veneen satamaan. Perjantaina jatkoimme punaisella lautalla Tukholmasta Helsinkiin lauantaiksi.

90-luvulla samassa tilanteessa, hieman nuorempina, olisimme todennäköisesti jatkaneet purjehdusta kohti Suomea ja saapuneet täpärästi aikataulun mukaan Helsinkiin. Olisimme olleet tyytyväisiä itseemme sekä hyvin väsyneitä. Nyt olimme levänneitä purjehtijoita, mutta tämäkin tuntui hyvältä.

Leena ja Fredrik kävivät hakemassa veneen myöhemmin kesällä Suomeen. Fredrik tekee muutoksia sy Svingaan talvella. Veikkaan, että muutokset lisäävät veneen nopeutta keski- ja  kevyillä tuulilla.
  
perämies Tom


Kippari Fredrik

Täältä saa lisää tietoa minkälainen on purjevene Laurin Koster 32
 


 



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Alastalon salista etukammariin




Alastalon salin piippuhyllyssä hienoin piippu oli entisen Laamannin piippu. Alastalon isäntä imaisi siitä ensimmäiset savut tulevan parkin kunniaksi. Kuvassa olevan olohuoneen piippuhyllyn piiput ovat saaneet olla rauhassa polttajilta monta vuosikymmentä. Isäntänä en ole koskaan polttanut ensimmäistä kopallista piipputupakkaa tai tarjonnut vierailleni edes tästä hyllystä.



Volter Kilven Alastalon salin romaanin kuvaus parkin osakaskirjojen allekirjoitustilaisuudesta, joka kesti 6 tuntia, on upea kuvaus uuden yrityksen perustamisesta. Saliin kokoontuneet kyläläiset tuntevat toisensa hyvin ja siksi saadaan riittävä rahoitus riskisijoitukseen kyläläisiltä ison astian rakentamiseen. Purjelaivalla rahdattaisiin tavaraa Itämertakin kauemmaksi ja tuleva voitto jaettaisiin osakkaiden kesken. Parkin rakentaminen yhteisön omista tarpeista ja työn tarjoaminen melkein kaikille asukkaille on merkittävä asia pienelle saaristolaiskunnalle.


Salissa kuohuu, kun muistellaan ylpeinä menneitä saavutuksia, ollaan kateellisia naapurille ja kauhistellaan itsekseen. On oltava mukana oikealla osuudella parkista, vaikka pienempi osuus olisi ollut sopivampi. Lopuksi saadaan nimet alle ja Alastalo, koolle kutsuja, Pukkila ja Härkäniemi uuden laivakirjan kanssa marssivat kolme kertaa salin ympäri. Moista pullistelua Langholm ei suvaitse ja aikoo poistua sirkuksesta pois. Emäntä Eevestiina saapuu oikealla hetkellä saliin ja katkaisee moisen yrityksen alkuunsa. Tämä oli muulle salin väelle helpotus, koska Langholmin, mahtimiehen, jäädessä kaikki voivat siirtyä etukammariin Langholmin perässä nauttimaan pitopöydän antimia.



Lopuksi ote siirtymisestä salista pitopöydän ääreen:

Jos joku tämän jälkeen olisi tyhjenevässä salissa
enää istunut esimerkiksi peräsohvalla, niin olisi hän nähnyt edessänsä
ainoastaan avartuvaa laattiapintaa mattoinensa ja etukamarin ovilla
miesselkää sullomassa, kurkokaulaisempaa tai paksuniskaisempaa, kuinka
kullekin oli ruumiin fasuunaa sattunut, kaikki samoissa suunnan urissa
astellen, niinkuin laidunmailta lypsytarhoille vaeltava lehmikarja,
kullakin sarvikilla hännänroikku samoilla koillisen lerppumilla ja
kullakin kihtakintulla kuonon keikku samoilla lounaisen nuustimilla,
peräkkäin ja rinnakkain, kuinka oli kävelemisen tilaa, koko keikkuva
miesliutakin, kunnes kaikki ja jokainen vääntävä hartiapari oli
hävinnyt vartoovan oven suihin niinkuin kaadettu liemi tratin nieleviin
pohjiin, viimeisenä punottavaniskainen Alastalo hyörivänä ja häärivänä 
sen kuin pyylevyys salli ja ympärysten pyöreys sovussa suvaitsi.  

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alastalon_salissa Mukaan romaanin sivujen lukumäärä on 800 sivua. Lukuvälineeksi valitsin Samsung galaxy cover ja latasin kirjan
http://www.lonnrot.net/etext.html#K Sen mukaan lukuelämystä oli 511 sivua verran. Jaha mistä tämä ero tulee? E-kirjan tuottaneeseen Tapio Riikoseen ja Projekti Lönnrotiin luottaen olen lukenut koko kirjan.